maanantai 8. joulukuuta 2014

Lättähattu kasassa, herkuttelu voi alkaa!

Pitkä ja pimeä syksy vaihtumassa valkeaan talveen - no ainakin talveen, valkeasta vasta värinäytteitä mutta odotan kärsivällisesti hiihtokelejä! Blogi ollut vain korvan takana mutta päivittelen sitä nyt säännöllisemmin koskapa kaikissa taloissani (kauppakeskus Lättähattu, rintamamiestalo Kaukoranta ja pensionaatti Kultainen Meritähti) on tapahtunut edistystä. Siis koottu ja pinnat laitettu joten sisustusta varustelemaan!!

Aloitan kauppakeskus Lättähatusta. Tiemme kohtasivat kirppiksellä, ihastuttiin ja pienellä eurouhrauksella (15e) meistä tuli kaverit. Idea tehdä siitä kauppakeskus oli heti selvä sillä talojen suhteen "tyylejä on riittäväst" ja saahan tässäkin projektissa irrotella rajattomasti! Aluksi talo sellaisena kuin se oli ostohetkellä, siis loistokuntoinen ikkunoinee, ovineen ja ehjine kaiteineen, nam!
Ja tässä kuvassa kohtuullisten muutostöiden jälkeen!
Kyllä meilläkin kisu tutkii ja vahtii ;)
Jatkoa sueraa; alakerran oikean puoleinen, iso tila johon tulee ruokakauppa, taas ennen/jälkeen kuvat.
Pienenpään tilaan tulee sisustuskauppa.
Keskikerroksen oikeanpuoleiseen tilaan tulee vanhojen tavaroiden kauppa.
Oho, tästä jälkeen-kuva onkin kadonnut matkalla kamerasta koneeseen!!

Aula tulee toimimaan "Just now"- tilana jossa on ajankohtaisia juttuja, esiintyjiä tai vaikkapa pääsiäismyyjäiset maistajaisineen.



Reunimmaisin tila tulee olemaan verhokauppa.
Jäljellä vielä yläkerta. Kyllähän kunnon ostarissa on kahvila ja täältä löytyi sopiva tila sille.



Yksi huone jäljellä! Tänne olen ajatellut kirjakauppaa josta saa myös askartelutarvikkeita.
Hyvä minä!! Otan mielelläi palautetta ;) Mukavia hetkiä <3 Ja kiitos kärsivällisyydestä kun jaksoit tänne saakka olla mukana!



tiistai 5. elokuuta 2014

Todellakin riittävästi hellettä!

Edellisen päivityksen otsikko "Helle sekoitti pään..." on siis niin totta!! Unohdin kokonaan ysikutosen kuvan - joku sitä kaipailikin ja mie vaan väitän että siellä se on - mummot ovat sellasia!! No nyt laitan sen ja kadonnut väliseinäkin löytyi jess! Jäitä hattuun ;)

torstai 31. heinäkuuta 2014

Helteet sekotti pään ja sormet taikoo tarinoita ;)

Muutaman hiljaisen kuukauden aikana on tapahtunut jotakin; Kaukorannantalo eli  rintamamiestalo numero 96 kasattu lähes kokonaan - yksi väliseinä mystisesti kadonnut!! Ja raatotalo kokonaan hienosti pystytetty. Ostin sen valmiiksi leikattuna mutta pientä täsmentelyä tarvittiin että saatiin seinät suoraan! Kuvien tuskaisaa lisäystä...


Kuvassa olevat kalusteet vain revisiittaa, tyylillisesti sisustan talon värikkääksi ja ylelliseksi, kauan unohduksissa olleeksi linnaksi <3 nimi vielä hautumassa!!




96 melko avoimena! Vasemmalta alhaalta lukien eteinen josta portaat yläkertaan. Eteisen takana kammari,oi kealla tupa ja yläketaan tulee lasten ja vanhempien huoneet. sisustan tämän talon 40-50-luvun yksinkertaiseen tyyliin.
Jos kuvanlisäysonni jatkuu laitan vielä parista Lundbysta ja ensimmäisestä omasta nukkekodista (viime yönä keksin nimen Ranskan pastilli, viittaa tulevaisuuden visioihin !!) jonkun kuvan. Tarkemmin en voi vielä sanoa montako kun en muista montako kuvaa on ja miten onnistuu!
Pienet, auttavat kädet ovat sisustaneet nämä talot sillä ne ovat tällä hetkellä vain pikkuapulaisia varten.
Lopuksi ruusuinen huvimaja< 3No nyt keveni hiukan päivitystaakka hartioilta mutta lisää tulossa; olen ollut synttäriswapissa ja tämän kuukauden sankaritar olen joten 11 ystävää on lähettänyt/lähettää paketin ja tännehän ne laitetaan ihailtaviksi! Siis pikapuoliin tavataan!

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Etanavauhdilla eteenpäin...

Maaliskuun sateinen, harmaa lauantaiaamu, enemmän syksyiset näkymät kuin orastava kevät! Jotain ilonpilkahduksia kuitenkin; se kaivattu kumppani kuviosaha kummajainen on valloittanut työpöydän kulman!
Tässäpä se tasoittelee ysikutosen rimotusta. Sormisuojan olen nostanut ylös kuvauksen ajaksi. ja lisää rimotuskuvia!

Oikeanlaisten rimojen saaminen olikin aluksi vaikeaa - kissat ja koirat apuna etsiskelin, huuhailin sieltä ja täältä kunnes apu löytyikin läheltä ;) Armastus häipyi verstaalleen ja hetkisen kuluttua asteli pihapolkua pitkin Onnellinen mies! Iso nippu juuri oikeita rimoja kourassaan ilostutti kultansa; oi onnea onnea <3  Kiitos!

Ja kun on vauhtiin päästy niin perään vielä maalattuja kuvia! Värinkin sain päätettyä, murrettu keltainen, keltamultamaalin sävyä noudatellen. Uudelleen täytyy maalata näköjään..

 En muuten ole ihan laiskana ollut; pienistä muliini ja villalankakeristä kokeilin nukkamaton tekoa ja tässä lopputulos!
Tässä tupa raakileena, puulaatikko, hella ja uuni sekä kiikkutuoli. Pirttikalusto lainattu lundbyystä. Jospa pääsisi jo sisustustöihin ;))


maanantai 20. tammikuuta 2014

Vuosi vaihtui lämpöisesti!

Pienen kuumeilun merkeissä alkoi uusi vuosi 2014 ja nyt jo tammikuun loppu häämöttää! Tosin nukkiselämässä riittää tapahtumaa jokaiselle kuukaudelle sillä läksin mukaan synttäriswappiin! Tammikuun sankari  on Heidi, 18.1 oli  merkkipäivä. Lähetin hänelle  kuvan mukaiset lahjat, toivottavasti niillä on paikkansa Heidin nukkiksissa!
Namipipareita, "lasi"kulho, ruusutaulu, maailmaa nähnyt matkalaukku johon nojaa kevään mallistosta käsilaukku sekä keskellä edessä maistuvat karjalanpiirakat. Vaaleanpunaisia herkkuja lukuunottamatta kaikki olen tehnyt itse ;)
Kuviosaha on edelleen arvonnassa  - en ole kiirehtinyt, Proxxon tai Woodtec! Haussa myös apua tämän blogin järkeistämisessä, toivottavasti löytyy!